Särmiä ja peilauspintoja

kuva: Robert Seger

On mielenkiintoista seurata Macabean syntymistä. Vähitellen hän alkaa hengittää. Kirjassa Lispector kuvaa tätä vähistä vähintä näennäisen koruttomasti, kuitenkin niin, että hieman ohi katsoessa voi havaita Macabean lukemattomat sävyt. Uskon, että Macabean hahmo kertoo meille kaikille jotain itsestämme, jotain ihmisyydestä.

Näyttämöllä kirjan näkymätön tyttö tulee näkyväksi, konkreettiseksi - katseen kohteeksi. Särmiä ja sitä kautta peilauspintoja syntyy hahmoon koko ajan lisää, kun tekstissä päästään eteenpäin. Harjoituksissa Macabea tulee nähdyksi ohjaajan, näyttelijöiden ja muusikon tulkinnan lävitse. Lopulta esitysvaiheessa myös katsojan tulkinta tekee hänet olemassa olevaksi, kullekin meistä erilaisena.

Kuka on Macabea? Voiko häntä ylipäätään määritellä niin, että jotain olennaista ei jäisi kuitenkin kertomatta? Macabea pakenee määritelmiä, ja juuri siinä piilee hänen ytimensä.

Veera Alaverronen, assistentti