Peruselämää, tähtihetkiä

kuva: Heikki Hutri

Teatteria ei tehdä arvostelujen eikä palautteen tähden. Sitä tehdään eläville ihmisille, toivoen yhteyden ja oivaltamisen syntymistä, kohtaamista.

Myönnetään: Tähden hetki on saanut loistavat arvostelut ja olen siitä iloinen ja hiukan ylpeäkin, vaikka minun työni ei asiaan olekaan vaikuttanut. Ilon ja ylpeyden tuolle puolen taas menee se riemu, se yhteisyyden tunne, joka syntyy kun näkee yleisön tulevan salista. Sädehtiviä silmiä, liikuttuneita katseita, ravisteltuja olemuksia. Olen itse monta kertaa kulisseissa, kesken äärimmäisen proosallisten touhujeni pysähtynyt liikkeessäni, kun näyttämöltä kantautunut repliikki, hengähdys, melodia tai hiljaisuuden sävy on yhtäkkiä vavahduttanut minua. Tämä on täyden tunteen teatteria, täynnä kaikkea sitä, mikä pakenee määritelmiä ja ulottuu jonnekin hyvin kauas, ja samalla tulee hyvin lähelle.

Olemme saaneet palautetta netissä ja sähköpostin kautta, tässä siitä otteita:

"uskomattoman hieno ja taianomainen esitys! kiitän!"

"häkellyttävän hienoa teatteria!"

"Kiitos vahvasta esityksestä !"

"Rytmi piti ja kertomus eli. Sitäpaitsi koko tila Harron sydämineen oli hienosti rakennettu ja tarjosi koko ajan kiinnekohtia. Koskettava esitys."

"Olin paikalla. Tunnelmallista vai? Ihan LIIAN laimea sana! Järisyttävän kaunista ja koskettavaa. Tila: karun tyylikäs ja samalla kodikas. Lavastus: silmiähivelevän kaunis ja nerokkaan toimiva. Näyttelijäsuoritukset: adjektiivit eivät riitä. Analyyttinen kieli ei pysty siihen, mitä symboliikka viestittää katsojalle. Väliaikatarjoilu: herkullista ja taidokasta (ei mitään valmistuotteita), teemaan liittyvää.

Suosittelen lämpimästi!"

"Iso kiitos ja onnittelut upeasta työstä teille molemmille ja koko tiimille: esitys oli monella tapaa hyvin koskettava ja sen jättämä vahva tunnelma seurasi teatterista ulkomaailmaan. Macabéan tarina todella sai oikeutta käsittelyssänne. Onnea ja menestystä myös tuleviin näytöksiin!"

"Turhaan ette tosiaan mainostaneet eivätkä lehdet kehuneet. Olimme kovin vaikuttuneita. Tässä yksi meilitse minulle tullut palaute:

Perjantain teatteri oli niin koskettava, että jälkeenpäin mietin, että mahtavaa kun aikoinaan tutustuin sinuun-en tiedä olisinko tuotakaan esitystä välttämättä löytänyt omin avuin. Iso kiitos.

Suurkiitos siis vielä kerran. Onnea ja menestystä!"

Tässä vielä linkit niihin arvosteluihin:

Maria Säkö (HS): Olenko minä hirviö vai tätäkö on olla ihminen

Irmeli Haapanen (TS): Peruselämää joka hengittää

Hengitetään.

Annamari Konttinen

tiedottaja

Loisteliaita kyyneleitä

Kuva: Robert Seger

Rakastuin Tähden hetken näyttelijöihin Cécileen ja Liisuun ja muistin jälleen, miten hieno taidemuoto teatteri on. Macabéa ja kumppanit pitivät niin pihdeissään, että unohdin jännittää. Musiikkikin oli loisteliasta, se oli itse asiassa yksi henkilöistä. Tuli taas mieleen että rytmi on taiteen a ja o. Kolmannen tilan Tähden hetkessä sen hallitsivat kaikki.

Tähden hetki oli enemmän kuin kirja, se ei ollut kirjan kuvitusta vaan toi siihen aivan uuden tason, jota ainakaan minä en tiennyt siinä olevankaan, siksi se oli minulle niin valtava elämys, etten ole päässyt siitä vieläkään irti, en halua päästä.

Cécile: ”Tähden hetki sulatti koko kaupungista lumet. Koko kaupunki liikuttui.” Näinkin kyyneleitä, kun kävelin yöllä Itäistä rantakatua Tuomiokirkon pysäkille.

Tähden hetki -pienoisromaanin suomentajan Tarja Härkösen hajamietteitä ensi-illan jälkeisenä päivänä