Dramaturgille alkuperäinen teos, siis esimerkiksi romaani, ja dramatisoinnin teksti ovat eräänlainen maasto, johon muodostuu kulkureitti ja valikoituu mukaan välttämättömin aines. Aina jää materiaalia pois, joka tietenkin säilyy tekijöiden kokemuksessa lisätietona henkilöistä, tilanteista ja teoksen maailmasta.
TÄHDEN HETKEN dramatisoinnin lähtökohtana oli kaksi näyttelijää, kaksi
naisnäyttelijää, sekä muusikko, joka on läsnä näyttämötapahtumassa.
Teos ei antautunut mitenkään helposti. Sen näkökulma on erityinen, ja toisaalta teoksen kannalta olennainen. Se piti säilyttää. Olin siis uskollinen Lispectorin ajatukselle: teos on kuva prosessista, se kuvaa syntymää vaikka se päättyy päähenkilön kuolemaan. Sen aihe ja sisältö on siis lopulta todella iso, ihmiselämän mittainen.
Päädyimme TÄHDEN HETKEEN ohjaaja Juha Malmivaaran kanssa ensisijaisesti varmasti sen takia, että se tarjoaa erittäin kiinnostavan lähtökohdan – materiaalina – teatteriesitykselle. Se haastaa etsimään kerronnan tapoja ja muotoa, esityskieltä, koska se ei antaudu ”perinteisessä” mielessä dramatisoitavaksi ollenkaan.
Lähestyin teosta avainsanojen avulla – kuten usein teen – ne ovat temaattisesti tärkeitä ”otsikoita” suhteessa sisältöön. TÄHDEN HETKEEN valitsin sanat: Hiljaisuus. Tyttö. Kuolema. Pyhyys. Väkivalta. Kitsch.
Seppo Parkkinen, dramaturgi
(tämä oli ote Sepon esitelmästä Kohti Tähden hetkeä: kirjasta näytelmäksi, joka pidettiin Pääkirjaston Rotundassa torstaina 2.12.2010)
kaikki kuvat: Robert Seger
No comments:
Post a Comment